Kirjallisuutta: Kulta-aika
Stén, Johan: Kulta-aika. Valistus ja luonnontieteet Turun Akatemiassa. Art House 2021, 517 sivua.
Tieteen historia auttaa ymmärtämään, mistä tietomme ovat peräisin ja millaisten kehityskulkujen kautta nykytilanteeseen on tultu. Yleissivistävät perustiedot oman maan tieteestä ovat tarpeen myös kansallisen identiteetin nimissä. Sotahistoriaa ja valtiollista historiaa opetetaan koulussa, mutta vähemmän tieteenhistoriaa.
Voi tietysti kysyä, onko uusi kirja tarpeen, sillä eivätkö kulttuurihistoriamme juuret ole kuitenkin jo moneen kertaan pengotut ja kirjoihin ja kansiin viedyt. Kirjallisuutta onkin paljon, mutta juuri vapauden ajan eli 1700-luvun keskiosan tiedehistoriassa on ”katvealueita”. Stén sanoo lisäksi näin: ”luonnontieteiden historian tutkimus on ylipäänsä ollut vaillinaista, koska vähät oppihistorioitsijamme ovat yleensä olleet joko humanisteja tai teologeja”.
Myös Suomen tieteen kansainvälisissä yhteyksissä on hänen mielestään vielä paljon selvittämättömiä vaiheita. Kansainvälisyydellä oli 1700-luvunkin tieteessä suuri merkitys. Sitä suosi se, että tieteen yhteinen kieli oli latina. Väitöskirjat kirjoitettiin Turussa latinaksi, matematiikassa vielä pitempään kuin muilla tieteen alueilla. Edelleen Sténin mukaan 1700-luvun loppupuoli on jäänyt pimentoon myös sen takia, että tutkimus on painottunut voimakkaasti autonomian aikaan. Katvealueiden todellisuutta todistaa esimerkiksi se, että Suomen tieteen historiassa (osa 3, WSOY, 2000) valistuksen ajan matematiikka Suomessa kuitataan puolella sivulla, kun autonomian ajan matematiikan kuvausta on toistakymmentä sivua.
Tutkimusvinoutumaan on varmaankin vaikuttanut eniten se, että lähdetiedot ovat puutteelliset. Tiedekuntien pöytäkirjat, Akatemian kirjasto ja muotokuvakokoelmat tuhoutuivat Turun palossa 1827 lähes kokonaan. Ja vaikka Akatemian toimintaa olisi tutkittukin, niin varsinkaan vanhemmat julkaisut eivät ole suomeksi. Ruotsiksi on vuonna 1898 julkaistu Matematikens och fysikens studium vid Åbo universitet, josta on otettu uusintapainos 2012. Autonomian ajalta on matematiikan historia, sekin englanniksi (Gustav Elving: The history of Mathematics in Finland 1828–1918, Societas Scientiarum Fennica, 1981). Kulta-ajan kaltainen suomenkielinen kirja on siis tarpeen.
Kulta-aika sopii hyvin myös maallikon luettavaksi, sillä kirjoittaja taustoittaa huolellisesti sekä koko kirjan että yksittäiset luvut. Tarina alkaa Turun Akatemian perustamisesta vuonna 1640, itse asiassa jopa sen edeltäjistä. Ajan yhteiskunnallista keskustelua selostetaan myös tarkkaan. Olihan aika ihan erityinen. Luonnontieteet olivat vapautumassa niitä vielä edellisellä vuosisadalla hallinneiden uskonnon ja aristotelisen tiedekäsityksen pakkopaidoista, vaikka valistus ei näkynytkään Suomessa yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi Ranskassa. Ruotsissa luonnontieteitä ei pidetty tärkeinä ensisijaisesti tieteellisen mielenkiinnon, vaan niiden yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Jopa niin, että vapauden aikaa nimitettiin myös hyödyn aikakaudeksi. Paljon väitöskirjoja kirjoitettiinkin arkisista elinkeinoista maanviljelyksestä ja kalastuksesta vuorityöhön.
Kirjassa asiat etenevät enimmältään tieteenalakohtaisesti: meteorologia, lääketiede, talousoppi, matematiikka, astronomia, fysiikka, kemia. Omat lukunsa saavat hyödyn filosofia, suomalaiset tutkimusmatkailijat ja merkantilismi. Erityiset lukunsa ovat ansainnet myös fyysikkopiispat sekä Linné ja Lexell. Kaksi viimeksi mainittua yleisen tieteellisen merkityksensä vuoksi, vaikka eivät kumpikaan koskaan työskennelleet Turun Akatemiassa. Fyysikkopiispojen luku taas luonnehtii ajan tiedekäsityksen ja koulutuksen laaja-alaisuutta.
Ensinnäkin tieteiden ja varsinkaan oppituolien rajat eivät olleet samanlaiset eivätkä yhtä selkeät kuin nykyisin. Professorit saattoivat oppituolirajojen estämättä opettaa ja kuulustella oppilaita myös professuurinsa ulkopuolisissa aineissa. Toiseksi tiede ei tuolloin ollut yksinomaan akatemian professorien hallussa, vaan havaintojen tekemiseen ja tieteelliseen keskusteluun osallistuivat monet valistuneet papit palkkapitäjistään. Tämän tekivät mahdolliseksi tuolloisten yliopisto-opintojen laaja-alaisuus ja tieteen tutkimuskohteiden konkreettisuus. Kaikki aloittivat nimittäin lukunsa filosofisessa tiedekunnassa ja erikoistuivat vasta sitten jatkamaan filosofisessa tai ”ylemmissä” lääketieteellisessä, oikeustieteellisessä tai teologisessa tiedekunnassa.
Näin ollen kaikki yliopistokoulutuksen saaneet olivat monipuolisesti oppineita. Myös oppituolin vaihtaminen oli hyvin tavallista päämääränä parhaiten palkatut teologian professuurit, jopa piispanistuin. Palkkansa professorit saivat Akatemialle läänitettyjen maatilojen veroista ja pitäjien viljakymmenyksistä. Monet ottivat myös pappisvihkimyksen saadakseen kirkkoherran viran ja siihen kuuluvan palkkapitäjän.
Tiedettä Stén kuvailee yksityiskohtaisimmin professorien ohjaamien väitöskirjojen kautta. Hän selostaa myös professorien henkilöhistoriaa ja perhesuhteita. Sukutaustan hän selvittää monessa tapauksessa useamman sukupolven ajalta. Tämä on perusteltua siksi, että sääty-yhteiskunnassa sukulaisuussuhteilla oli merkitystä sekä opiskelemaan pääsemisessä että viransaannissa. Suvut liittyivät kiinteästi toisiinsa avioliittojen kautta, sillä professorit naivat professorien tai pappien tyttäriä. (Tähän henkilöhistorialliseen näkökulmaan liittyy havaitsemani pieni epätarkkuus. Suomalaisuusmiestä Rietrikki Polénia sanotaan mikkeliläissyntyiseksi, vaikka todellisuudessa hän oli syntynyt Pieksämäellä. Käsitys mikkeliläisyydestä saattaa juontua siitä, että hän työskenteli siellä viimeiset elinvuotensa.)
Stén ei väistä matemaattisten yksityiskohtien käsittelyä. Niinpä esimerkiksi eräässä varhaisimmista ison vihan jälkeisen matematiikan professorin Nils Hasselbomin valvomista väitöskirjoista tarkastellaan Jerusalemin temppelin vesiallasta. Siinä yhteydessä kirjassa käsitellään säännöllisen n-kulmion piirin pituuden ja lävistäjän suhdetta Arkhimedeen tyhjennysmenetelmän tapaan, piin likiarvon määrittämistä sarjakehitelmän avulla (vaikkakaan nykyistä piin nimitystä ja merkintää ei tuolloin ollut vielä otettu käyttöön) ja katkaistun kartion tilavuutta. Tästä Stén käyttää kyllä harvinaisempaa ilmausta ”typistetty” kartio.
Aikaa kuvaa hyvin myös Anders Planmanin urakehitys. Hän oli valmistunut maisteriksi Turun Akatemiasta, mutta jatkoi opintojaan Upsalassa. Hän elätti itseään kotiopettajana Tukholmassa. Haki matematiikan professuuria Turusta, mutta ei tullut valituksi. Nimitettiin astronomian dosentiksi Upsalaan ja sai Tukholman tiedeakatemialta tehtäväkseen havainnoida Venuksen ylikulkua Kajaanissa. Tähtitieteilijää hänestä ei sittenkään tullut, vaan hän sai fysiikan professuurin Turusta. Onnettomuudeksi Akatemian talous oli juuri silloin sekasortoisessa tilassa ja palkanmaksu oli satunnaista. Siksi hänen piti ottaa pappisvihkimys ja toimia myös kirkkoherrana. Mitenkään epätavallista se ei ollut, sillä pappisvihkimyksen otti kaikkiaan kuusi peräkkäistä fysiikan professoria.
Kemian professoria Turun Akatemiassa ei alun perin ollut, koska ei vielä ollut kemiaakaan tieteenalana. Alan aiheiden opetus kuului luonnontieteen professorille, jonka opetusalaan sisältyivät sekä fysiikka että kasvitiede. Pienimuotoinen kemian laboratorio saatiin 1740-luvulla, mutta ensimmäinen kemian professori nimitettiin vasta seuraavan vuosikymmenen lopulla. Silloinkin hyötynäkökohdat olivat keskeisiä: värjäyskasvien käsittely, salpietarin keitto ruudin raaka-aineeksi kaivostoiminnan tarpeisiin, polttoturpeen käyttö, järvimalmin käsittely jne. Vasta Johan Gadolin, kemian apulaiseksi 1785 ja professoriksi 1798, aloitti nykyaikaisen kemian opetuksen.
Kulta-aika on paljon enemmän kuin tavanomainen tieteenhistoria. Se on monitahoisten yksityiskohtien ilotulitus. Esitystapa on ehkä osin jonkin verran hajanaista, sillä tieteenalakohtaisen jäsennyksen takia sama henkilö tai sama tutkimuskohde saattaa tulla esille monessa kohdassa kirjaa. Kuvaava esimerkki on fysiikan professori Jacob Gadolin nuorempi, joka mainitaan henkilöhakemistossa yli kahdessakymmenessä kohdassa. Kirjan paras ansio on, että se on mahtava lukuteos. Hakuteokseksi siitä ei ole, sillä siinä ei ole lainkaan asiahakemistoa.
