Kirjallisuutta: Att observera, mäta och räkna
Holmberg, P. & Stén, J. Att observera, mäta och räkna. Blickar på den matematisk-naturvetenskapliga forskningens historia i Finland. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 211. Finska Vetenskaps-Societeten – Suomen Tiedeseura, Vaasa 2020, 541 s.
Kyse ei ole pelkistä silmäyksistä, vaan laajasta kokonaisesityksestä. Johdanto alkaa antiikin kreikkalaisten luonnonfilosofiasta ja päättyy rinnakkaisyhdistysten Fysikersamfundet i Finland ja Suomen Fyysikkoseura perustamiseen 1947 sekä Arkhimedes-lehden julkaisemisen aloittamiseen 1949.
Kirjan ideasta ja suurelta osalta sisällöstäkin on vastuussa lääketieteellisen fysiikan professori Peter Holmberg. Siksi fysiikkaa on kirjassa käsitelty jonkin verran perusteellisemmin kuin matematiikkaa. Johan Stén on puolestaan sekä sähkömagneettisesta kuvantamisesta väitellyt tekniikan tohtori että oppihistorian alalta väitellyt filosofian tohtori. Hän on tuottelias tieteentekijä, sillä hän on julkaissut yksinään tai yhdessä toisten kanssa toista sataa artikkelia viimeisten 25 vuoden aikana. Hänelle jäi kirjan viimeistelyvastuu, sillä Holmberg ehti kuolla ennen kirjan valmistumista.
Kirja on kirjoitettu siinä tieteenhistorian hengessä, jota Stén on luonnehtinut artikkelissaan Miksi tieteen historiaa [i]. Se kertoo matemaattis-luonnontieteellisten aiheiden asemasta ja tutkimuksesta Suomen näkökulmasta. Luonnollisesti Ruotsi on vahvasti esillä, sillä sekä tiedepolitiikka että koulutusjärjestelmä olivat yhteiset koko Ruotsin vallan ajan. Ensimmäinen ruotsalainen yliopisto perustettiin Lundiin 1425 ja toinen Uppsalaan 1477, mutta Turkuun vasta 1640.
Tieteemme oppihistorialliset juuret ovat kuitenkin kauempana Euroopassa. Keskiajalla yliopistokoulutus hankittiin aina Pariisista asti. Myöhemmin mukaan tuli uskonpuhdistuksen ajalta lähtien myös Saksa. Asioita käsitellään kronologisessa järjestyksessä. Käsittely on oman aikansa mukaista (diakronista). Esimerkiksi matematiikkalukuihin sisältyy niin ollen tähtitiedettä ja fysiikkalukuihin geologiaa ja meteorologiaa, koska aikaisemmin oppituolien ja siten tieteiden rajat eivät olleet samat kuin nykyisin.
Niinpä esimerkiksi 1600-luvulla fysiikan professorin opetusalaan, silloiseen luonnonfilosofiaan, kuuluivat myös kasvitiede, eläintiede ja anatomia sekä matematiikkaan vastaavasti mekaniikka, linnoitusoppi ja optiikka. Tieteiden välistä arvojärjestystä kuvaa se, että matematiikan professori saattoi edetä virkaurallaan piispaksi. Maailmankuvaakin teologit hallitsivat aina 1600-luvun loppupuolelle saakka, kunnes luonnontieteelliset selitykset alkoivat saada pontta alleen. Teologien kiinnostuksessa luonnontieteisiin ei ollut niinkään kyse kirkon tieteenvastaisuudesta niin kuin monesti on väitetty, vaan enemmänkin siitä, kenellä on oikeus tulkita Raamattua.
Yksittäisten luonnonilmiöiden tieteellisiä selityksiä saatettiin joutua etsimään pitkään. Esimerkiksi Pohjanlahden vesiväylien madaltumista ja satamien jäämistä kauemmaksi rantaviivasta selitettiin pitkään veden vähenemisellä (vattuminskning), jonka syiksi esitettiin veden virtaamista Pohjanmereen nopeammin kuin joet toivat uutta tai meren pohjassa olevia reikiä, joista vesi painui maan sisään. Ilmiön nimitys vaihtui maan kohoamiseksi vasta 1800-luvulla, kun jääkauden merkitys selvisi.
Kirja kertoo tiedemiehistä ja tieteellisestä kulttuurista, tieteen tehtävistä ja kulloisistakin painoalueista sekä tieteellisestä julkaisemisesta, niin kuin tieteenhistorian kuuluukin. Aikaisemmin tieteessä käsiteltiin enemmän paikallisia aiheita, esimerkiksi edellä mainittua veden vähenemistä, kun nykyinen tiede on puolestaan kansainvälistä, globaalia. Tämä ei aina tee oikeutta kansallisille tai paikallisille tutkimusaiheille, sillä sellaiset julkaisut eivät voi nousta korkealle viittausindekseillä mitattuina, vaikka aiheet sinänsä olisivat paikallisesti kuinka merkittäviä tahansa. Juuri tämä on tärkein syy tämän kirjan kaltaisten teosten tekemiseen ja lukemiseen. Missäpä muualla kuin Suomen näkökulmasta tiedettä tarkastelevassa kirjassa oman kulttuurin kehitys tulisi painokkaasti esille.
Toinen kirjan merkitys on kielellinen. Väitöskirjat ovat tärkeä tieteenhistorian lähde. Aina 1800-luvun alkupuolelle asti ne kirjoitettiin latinaksi. Samaa koskee muutakin tieteellistä kirjallisuutta. Nykyään edes kaikki akateemisen peruskoulutuksen saaneet eivät pysty niitä lukemaan. Siksi esimerkiksi kirjan luvut 1600- ja 1700-lukujen matematiikasta paljastavat muuten kielimuurin taakse jääviä yksityiskohtia.
En osaa arvioida, johtuuko tästä kielimuurista vai aikanaan saamani kouluopetuksen sisältöjen vinoutumasta se, että en ollut koskaan kuullutkaan esimerkiksi piispa Johannes Gezelius vanhemman kolmiosaisesta, 1200-sivuisesta teoksesta Encyclopedia Synoptica [2]. Sen toinen osa käsittelee ajan matemaattisten tieteiden tuloksia. Yllättävä lähde, sillä ennen tämän kirjan lukemista olin pitänyt Gezeliusta vain kirkollishallinnon uudistajana ja kansanopetuksen tehostajana.
Tavallisen ihmisen mahdollisuudet tutustua itse vanhoihin lähteisiin ovat muuttuneet ratkaisevasti aivan viimeisten vuosien aikana, kun käytettäväksi on tullut yhä enemmän digitoituja alkuperäislähteitä. Tätä mahdollisuutta kirjan tekijät eivät ole vielä ottaneet huomioon. – Vaikka lukijan latina ei niin vahva olisikaan, niin geometrian kirjojen kuvat auttavat ymmärtämään, mistä puhutaan (kuva edellä mainitusta Gezeliuksen kirjasta, osa 2, geometria, kuperat kappaleet, pallo, sivu 89). Digitoitujen alkuperäislähteiden merkitys maallikkolukijallekin kasvaa, kun kirjoja alettiin julkaista ruotsiksi (kuva ensimmäisestä ruotsinkielisestä laskuopista [3], sivu 16). Tällaisia lähteitä on selostettu runsaasti tekstissä, vaikka niitä ei ole kirjallisuusluettelossa mainittukaan.
Joissakin kohdin ainakin geometrian osalta olisi odottanut ja kaivannut asian havainnollistamista ja lukijan ymmärtämisen helpottamista kuvituksella, vaikka sitä ei alkuperäislähteessä olisi ollutkaan. Näin esimerkiksi symbolien käyttöä janojen nimeämisessä esittelevän väitöskirjan merkintöjen kuvailussa [4].
Kirja ei rajoitu kuitenkaan Ruotsin vallan aikaan, vaan autonomian ajan ja itsenäisyyden alkuajankin kehitys saavat omat lukunsa. Ne nojaavat suurelta osalta aikaisempiin tieteenhistorioihin. Siksi ne luvut eivät ole niin yksityiskohtaisia kuin aikaisemmista vuosisadoista kertovat. Eivätkä yhden kirjan puitteissa voikaan olla, sillä tieteellisen kirjallisuuden ja tieteellisten tulosten määrä alkoi kasvaa yhä nopeammin jo 1800-luvun loppupuolelta alkaen.
Siksi teoksen kirjallisuusluettelolla on tavallista suurempi merkitys. Siihen on koottu kirjoja, joista jotkut, niin kuin esimerkiksi Raimo Lehden ja Olli Lehdon kirjat ovat tuttuja, mutta monien muiden etsimisessä olisi iso työ, ellei sitä olisi jo tehty tätä kirjaa varten. Luettelossa on neljättä sataa kirjaa. Lisälukeminen ei siis heti lopu. Asiahakemistoa kirjassa ei ole, mutta sisällysluettelo on selkeä ja melko yksityiskohtainen. Henkilöhakemistossa on tuhatkunta nimeä.
Kirjassa otetaan kantaa myös tieteen tulosten yleistajuistamiseen. Niistä kertominen suurelle yleisölle on välttämätöntä, jotta kansanvaltainen päätöksenteko perustuisi oikeaan ja ajanmukaiseen tietoon. Suuren yleisön vastaanottokyky taas riippuu suuresti tieteellisen yleissivistyksen tasosta. Siinä yleissivistävällä koululla ja opettajilla on keskeinen rooli. Eivätkä pelkät tiedot riitä, vaan tärkeää on myös kiinnostuksen herättäminen, jotta halukkuus uuden tiedon vastaanottamiseen säilyisi myös koulun jälkeenkin.
Kirjan voi hankkia joko painettuna teoksena tai lukea verkossa [5]. Tosi mahtava tietopaketti.
Viitteet
[1] Stén, J. Miksi tieteen historiaa? Tiedepolitiikka 2/2013 s. 7–18.
[2] Gezelius, Johannes. Encyclopaedia synoptica, Åbo (Aboæ) 1672. Saatavissa osoitteesta https://www.doria.fi/handle/10024/98743
[3] Aurelius, Aegidius. Arithmetica Eller En Kort och Eenfaldigh Räknebook. Tryckt i Uppsala aff Eschillo Matthiæ Anno 1614. Saatavissa osoitteesta http://digi-tilaukset.lib.helsinki.fi/pelastakirja/p13-05_arithmetica_eller_een_kort.pdf
[4] Kepplerus, Alexander. De Usu Symbolorum Circa Geometrica Teoremata ac Problemata Demonstranda. Dissertatio Mathematica, Åbo (Aboæ) 1623. Saatavissa osoitteesta https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/51071/fv12895.pdf?sequence=1&isAllowed=y
[5] Stén, J. ja Holmberg, P. Att observera, mäta och räkna. Finska vetenskaps-societeten 2020, osoitteessa
Kirjoittaja
