Tiskikone, silmätipat ja etäkokeet – Kuinka selätät etäopiskelun vaarat?

Pari päivää ennen kuin meidän abien lukuloma alkoi, pohdin ystäväni kanssa etäopetusta ja sen merkitystä. Olisimmeko selvinneet paremmin, jos toteutustapa olisi ollut eri? Olisiko ollut vain parempi jättää juttu opiskelijoiden omiin käsiin ja siirtyä täysin itsenäiseen opiskeluun?  Ei tietenkään ole empiirisesti ylivaltaista menetelmää, joka sopisi kaikille, mutta uskon, että asia voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa paremmin. Menneisyydestä voi oppia, jotta tulevaisuutta voi parantaa.   

Viimeisen vuoden ajan ja erityisesti näinä aikoina opiskelijan mieltä ovat painaneet kirjoitukset ja niistä tuleva stressi. Joissakin lukioissa abiturientit ovat olleet viimeisten viikkojen ajan täysin etäopetuksessa, toisissa lähiopetuksessa ja osassa siltä väliltä. Toiset oppivat lähiopetuksessa paremmin, joten oppimistilanteiden erilaisuus herättää kysymyksiä oppilaiden tasavertaisesta kohtelusta. Kirjoituksiin valmistautuville abeille olisi ollut entistä tärkeämpää saada hyvä perusta loppurutistukseen. Ylioppilastodistuksen arvosanoilla haetaan nyt jatko-opiskelupaikkaa, joten hyvä suoritus kirjoituksissa on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.

Myös kurssikokeisiin on ollut etäopetuksen aikana haastavampaa kerrata yksin ilman tukea opettajilta ja ennen kaikkea koulukavereilta – nuorilta, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa. Onneksi joidenkin ystävien lohduttavat sanat ja opiskeluvinkit tarjoavat turvaa pelon ja ahdistuksen keskellä.     

Kaveria ei jätetä 

Koulukaverit ymmärtävät tilanteen, mutta perhe ei välttämättä niin hyvin. Haasteena voi olla se, että perheenjäsenillä on ongelmia ymmärtää, että kouluaikana tekee kouluasioita. Vaikka on kotona, on mahdollista, ettei jokaisella hetkellä pääse tyhjentämään tiskikonetta, oli se sitten kuinka ”akuuttia” tahansa. Jos koulussa olisi hyppytunti, jonka opiskelija normaalisti käyttäisi rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen, saattaa huoltaja nähdä, että lukkarissa on tyhjä kohta ja ahtaa siihen kaupassakäynnin tai vessanpesun.      

On tietenkin tärkeää myös hoitaa perheen kanssa asioita, ja psykologit huomauttavat, että korona-aikaa voi käyttää perhesiteiden parantamiseen. Kun viettää viikkoja yhdessä samojen ihmisten kanssa, voivat ihmissuhteet helposti alkaa hiertämään ja ihmisissä alkaa kiinnittämään huomiota huonoihin asioihin. Tasapaino on tässäkin tärkeää: pitäisi säilyttää tasapaino koulun, kodin ja sosiaalisen elämän välillä.       

Kaveriporukkani onkin koronan myötä siirtynyt erilaisille viestikanaville, kuten Whatsapp-ryhmiin, ja nyt puoleen yöhön jatkuvat videopuhelut Zoomissa tai Discordissa ovat meille arkipäivää paikaten fyysisen kontaktin vajetta tietokoneen näytöltä. Kaikilla ei kuitenkaan ole näin hyvää tukiverkostoa, ja syrjäytymisvaarassa olleet nuoret kärsivät eniten. Ne kontaktit, jotka heillä oli ennen koulussa, supistuvat nyt kaupan kassaan ja koiraansa ulkoiluttavaan naapuriin. Myös ne, joilla on riskiryhmäläisiä lähipiirissä tai jotka kuuluvat itse riskiryhmään, arvostavat etäpäätteen äärellä sitä, että he saavat sen saman huomion, jonka he saisivat luokkatilassakin.    

Positiivinen tuki, jonka koulu – opettajat, ryhmänohjaajat ja kaverit – tarjosi, on vähentynyt huomattavasti. Pelottavinta tässä on se, ettei yksin jääviä nuoria välttämättä huomaa, ja vain he tietävät kärsivänsä.  Siksi on entistäkin tärkeämpää tarjota hyvinvointipalveluita nuorille ja tiedottaa niiden olemassaolosta.   

Säännöllinen elämänrytmi avuksi 

Ajanhallintaa täytyy lisäksi tehostaa, ja pitää rytmit säännöllisenä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että menee nukkumaan yhdeksältä ja herää aamukuudelta, vaan pitää löytää itselle ja omaan elämäntyyliin sopiva rytmi. Minua auttoi, kun päätin keskittyä koulupäivän aikana kouluasioihin ja neljän jälkeen aloittaa vapaa-aikani. Vanhempani tekevät töitä kotona, joten on tärkeää järjestää päivän työskentely ajalle, jolloin kotona on hiljaista. Syön aamupalan ensimmäisen tunnin aikana, jotta saan nukuttua mahdollisimman pitkään. Koska meillä on usein iltapäivällä kaoottista, on tärkeää saada tehokas alku päivälle.    

Etäopiskelu tuo mukanaan vastuita: yhä suurempi vastuu oppimisesta on itsellä. Tavallaan etäopiskelu valmistaa nuorta yliopistomaailmaan ja itsenäiseen opiskeluun. Kaikki eivät kuitenkaan ole vielä valmiita tähän, ja heidät pitäisi pyrkiä huomioimaan.  Jos pitäydymme premississä, että oppilaat ovat netin välityksellä opettajajohtoisilla tunneilla, on tärkeää miettiä, miten opiskeluolosuhteita voi parantaa ja luoda terve kasvuympäristö nuorille koronan tuomista vaikeuksista huolimatta.    

 

 Virtuaaliopetusvinkit opettajille 

Opettajien koronanaikaiset suoritukset vaihtelevat hyvin suuresti ainakin meidän koulussa, ja joidenkin opettajien tunneilla on paljon ongelmia. Ääni ei kuulu, muistiinpanot eivät näy, kokeita ei löydy. Opettajien stressiä voisi vähentää se, että heille tarjottaisiin koulutuksia Teamsin käytöstä ja etäopiskelusuosituksista.  Voitaisiin opastaa eri palveluiden käytössä ja varmistaa, että opettajat osaavat kunnolla liikkua virtuaalisessa oppimisympäristössä.  Varsinkin vanhemman kaartin opettajat pelkäävät enemmän siirtymistä virtuaalimaailmaan, vaikka tässäkin on tietenkin poikkeuksia. Esimerkiksi fysiikan kurssimme ovat olleet erinomaisesti järjestettyjä, mutta osasyy tähän saattaa olla se, että jo ennen etäopetusta suuri osa tuntimateriaalista oli jo saatavilla koneelle. Muistiinpanot, demovideot ja tehtävien ratkaisut ovat napin painalluksen päässä opiskelijalle, ja kurssin aikaista edistystä tarkkaillaan kotikokein ja palautettavin tehtävin.     

Oppilaatkin pitäisi saada motivoituneiksi opiskeluun. Päivää piristää aina, kun kuulee luokkakaverin äänen opettajan yksinpuhelun sijaan. Olen itse kokenut opiskelun suhteen hyväksi pienet pohdintaporukat, joissa pähkäillään joko matematiikan tehtäviä yhdessä tai analysoidaan äidinkielen tunnilla yhdessä tekstejä. Päivään tuo potkua, kun kuulee muidenkin näkökulmia asioissa ja saa oppimiskokemuksen, joka on lähempänä lähiopetusmallia.       

Kun opettaja arpoo neljän hengen ryhmän tehtäväntekoon, on aina se riski, että ryhmästä ei löydy aktiivisia jäseniä. Tällaiset tilanteet ovat hyvin harmillisia, ja on surullista seurata tilannetta, jossa ei saa vastakaikua ryhmän jäseniltä. On tärkeää siksi ymmärtää, että kaikki ovat erilaisia, ja ihmiset saattavat kärsiä esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelosta tai heitä saattaa ahdistaa vieraille ihmisille puhuminen. Nämä oppilaat voisi siivilöidä ja välttää molemminpuolisia negatiivisia tunteita. Heille voisi tarjota mahdollisuuden tehdä tehtäviä yksin tai keksiä erilaisen tavan suorittaa tehtävät. Ihmisten huomioonotto kuitenkin vaatii paljon vaivaa opettajilta ja saattaisi eristää osan ihmisistä muusta luokasta. Lisäksi muut saattaisivat kokea tilanteen epäreiluksi tai voisi syntyä muitakin ongelmia.   

Joissakin oppiaineissa koulumme on tarjonnut lukujärjestyksen ulkopuolista toimintaa. Kilpailut, yhteiset läksysessiot ja LUMA-tukiryhmät ovat kaikki olleet mahdollisuuksia koulussamme. Sain kunnian  johdattaa Kastellin lukion ihanan Piirakkaat-ryhmän voittoviisikkoon valtakunnallisessa Harppi-tiedekilpailussa. Se järjestettiin turvavälejä ylläpitäen koululla. Vaikka koulumme LUMA-siipi on hyvin kylmä, tunnelma tiimimme keskuudessa oli lämmin. Perjantai-iltaiset ja keskiviikkoaamuiset “laskupajat”, joita koulumme loistava matematiikan opettajien tiimi järjestää, tuovat vaihtelua viikkoon ja tukea opiskeluun. On ilo nähdä, kuinka arkea voivat piristää hyvin johdetut kilpailut ja opettajilta saadut vinkit.  

Etäkokeiden ristiaallokossa  

 Etäkokeet ovat ristiriitainen seikka. On mahdotonta löytää niitä koskeva ratkaisu, joka sopii kaikille. Kurssikokeiden tavoite on valmistaa opiskelija lopulliseen tavoitteeseen, kirjoituksiin. Kuitenkin kotona koetta tehdessä kynnys luntata on huomattavasti pienempi kuin koulussa. 

Jos kurssilaiset halutaan arvostella tasavertaisesti, pitäisi lunttaamista pyrkiä minimoimaan tai opettajien pitäisi luoda tehtäviä, joissa lunttaaminen on hyödytöntä tai turhan vaivalloista. Vaikka harjoitustehtävät olisivatkin hyvin soveltavia, eikä vastauksia tai esimerkkejä niihin löytyisi kirjasta tai netistä, oppilaat voisivat silti pitää yhteyttä toisiinsa ja ratkaista tehtävät yhdessä. Lunttaamista tapahtuu kuitenkin myös lähiopetuksessa, joten olisi järjetöntä uskoa, että pystymme täysin hävittämään sen.      

Metodi, joka on käytössä joissakin Amerikan yliopistoissa, varmistaa kokeensuorittajien rehellisyyden tarkkailemalla kameran välityksellä oppilasta koko kokeen ajan. Ei vain tunnu realistiselta luoda tällaista vahdintajärjestelmää, mutta toisaalta ei ole järkevää olettaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien olevan täysin rehellisiä kaikessa. Ehkä loppujen lopuksi vika piilee systeemissä?  

Kirjoitusten olemassaolo osoittaa, että muiden menestys on itseltä pois. ”Oikeassa elämässä” ei ole hyötyä muistaa ulkoa luonnontieteiden kaavoja, jotka saa minuutissa löydettyä Googlen avulla. Olisi hyödyllisempää osata hakea luotettavaa tietoa ja soveltaa sitä vieraissa tilanteissa. Juuri tähän koronakokeet ohjaavat. Vaikka ne ohjaavat ajattelemaan kriittisesti ja soveltamaan tietoa, kaikki saatu tieto ei ole kirjoituksia varten hyödyllistä. Se on kuitenkin meidän lukiolaisten päätepiste ja lukiouran loppuhuipentuma. Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia, ja etänä suoritetut kokeet soveltuvat hyvin priimuksille, kun taas keskivertotyypit kärsivät. Opittujen käsitteiden ja metodien soveltaminen voi tuntua hyvin haasteelliselta, ja se voi loppujen lopuksi olla kirjoitusten kannalta turhaa. Tällä koemallilla on haasteellista saada kellokäyrämäinen rakenne arvosanajakaumaan, kun koe menee joko tosi hyvin tai tosi huonosti.   

Kiehtova tulevaisuus 

Googlea ja Teamsia on kyllä paljon viime aikoina tuijotettu, ja on ollut elämää mullistava kokemus siirtyä silmätippoihin. Nykykansa tuijottaa ruutua päivittäin tuntikausia, eikä ole silmille tai yleiselle hyvinvoinnille terveellistä tapittaa tietokoneen näyttöä näin runsaasti. Podcastitkään eivät sovi kaikille, mutta toisaalta ei jaksa vain ainoastaan lukea kirjoja. Kultainen keskitie pitäisi löytää, ja se jää usein opiskelijan vastuulle. 

Kehitysvaiheessa oleville nuorille interaktiiviset oppimisolosuhteet, kuten luokkatilat, ovat ideaaleja. Muistan edelleen kirkkaasti pari vuotta sitten historiantunnilla kuulemani opettavaiset tarinat Tötterströmistä. Ei vain ole yhtä mielenkiintoista lukea historiaa kirjasta kuin kuulla ja nähdä siitä opettajalta, joka rakastaa työtään ja aihetta. Miten tätä pääsisi simuloimaan? 

Ernest Cline loi kirjassaan Ready Player One tulevaisuuden dystopiaan maailman, jossa koulussa käytäisiin virtuaalilasien välityksellä. Emme tietenkään ole kehittyneet tieteessä tälle tasolle vielä, mutta odotan mielenkiinnolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, oli se sitten virtuaalinen luokkatila tai paranneltu versio keinoista, joita käytämme jo nyt.