MAOL ry liittokokoukset 21.11.2020

Maaliskuussa koronaepidemian alkuvaiheessa MAOL ry:n hallitus päätti siirtää huhtikuulle suunnitellun kevätliittokokouksen marraskuun syysliittokokouspäivään. Syksyllä koronatilanne ei ollut kevättä parempi, joten liittokokoukset järjestettiin Akava-talolla mahdollisimman pienellä henkilömäärällä enemmistön osallistuessa kokouksiin etäyhteyksin. 

Liittokokouspäivä aloitettiin klo 9 MAOLin hallituksen esittelyllä. Hallituksen jäsenet, jotka ovat opettajia eri puolilta Suomea, kertoivat vuoden 2020 toiminnasta. Koronaepidemian opettajan työhön ja arkeen tuomista muutoksista huolimatta hallitus on työskennellyt aktiivisesti ja toimintasuunnitelman mukaiset tavoitteet tullaan saavuttamaan. Tänä vuonna on mm. aloitettu mentoritoiminta, annettu opetushallitukselle lausunto perusopetuksen päättöarvioinnin kriteereistä, oltu mukana oppivelvollisuuden pidentämisen seurantaryhmässä sekä oppivelvollisuuden pidentämisen lakiluonnoksen kommentoinnissa, järjestetty suomen- ja ruotsinkielisiä koulutuksia ja tuotettu materiaaleja. Työskentelyä on ketterästi muutettu etäyhteyksillä tapahtuvaksi ja opittuja uusia toimintamalleja voidaan hyödyntää jatkossakin. Etäyhteyksin on kuitenkin vaikea saada aikaan aitoa vuorovaikutusta, jota me kaikki olemme varmaankin ajoittain kaivanneet.

Hallituksen kyselytunnilla ei esitetty kysymyksiä, mutta sen jälkeen käytiin ProspectumLIVE-kokousalustan chatissa vilkasta keskustelua kokousedustajien ja hallituksen välillä. Paikalliskerhojen edustajien esiin tuomista asioista poimittiin joitakin tehtäviä ensi vuoden työlistalle. Liittokokouspäivään kuuluva tärkeä ajatusten vaihto saatiin toteutumaan myös etäyhteyksillä.

Kevätliittokokous aloitettiin klo 10 kokouksen puheenjohtajan ja sihteerien valinnalla. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Johanna Nygård, joka johti hienosti MAOLin ensimmäistä etäyhteyksin toteutettua liittokokousta. Johanna sai kunnian toimia puheenjohtajana myös iltapäivällä pidetyssä syysliittokokouksessa. Sihteereinä kokouksissa toimivat liiton toimistopäällikkö Päivi Hyttinen ja pedagoginen kehittäjä Minttu Haapanen.

Kevätliittokokouksessa oli mukana 29 edustajaa 19 paikalliskerhosta. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 toimintakertomus ja tilinpäätös. Kokous eteni sujuvasti ja se saatiin päätökseen vajassa tunnissa. Osallistujille jäi keskelle päivää mukavasti aikaa vaikkapa lauantain kotitöille ennen iltapäivällä alkavaa syysliittokokousta.

Iltapäivällä klo 13.30 aloitettu syysliittokokous sisälsi alun rutiinikohtien jälkeen vuoden 2021 toimintasuunnitelman hyväksymisen. Koronavuoden jälkeen suuntaamme kohti uutta tuntematonta toteamalla: Verkostoitumalla olet enemmän! Vuoden 2021 painopisteet MAOLin toiminnassa ovat yhteistyön vahvistaminen, materiaalin tuottaminen ja jäsenestä huolehtiminen.

Toimintasuunnitelman jälkeen käsiteltiin talouteen liittyviä asioita. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2021 palkkioiden ja matkakustannusten korvausten suuruudet, jäsenmaksun suuruus (85 €) ja talousarvio. Ensi vuoden budjettiin on varattu rahaa mm. MAOLin jäsenille järjestettäviin koulutuksiin.

Syysliittokokouksen henkilövalinnoissa erovuorossa olleet puheenjohtaja Tarja Ylivuori ja II varapuheenjohtaja Tuula Havonen tulivat valituksi uudelle kaksivuotiskaudelle. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat Teemu Hiltula ja Jan-Anders Salenius. Hallituksen esityksenä liittokokoukselle oli pienentää hallituksen kokoa yhdellä siten, että Teemu Hiltulan tilalle ei valita uutta jäsentä. Asia herätti vilkasta keskustelua chatissa ja hallituspaikkojen määrästä päädyttiin äänestämään. Kokouksen tekniikassa oli huomioitu tarve suljettua lippuäänestystä vastaavaan äänestykseen. Ennen varsinaista äänestystä tehtiin harjoitusäänestys, jotta äänestyksen tekniikka tulee kerhojen edustajille tutuksi. Syysliittokokoukseen osallistui 33 edustajaa 20 kerhosta 52 äänellä. Hallituksen esitys hallituksen koon pienentämisestä voitti vastaesityksen koon pitämisestä samana äänin 34-18. Hallitukseen valittiin ruotsinkielinen edustaja Jan-Anders Salenius jatkokaudelle seuraaviksi kolmeksi vuodeksi.

MAOLin sääntöjen uudistuttua hallituksen jäsenten henkilökohtaisista varajäsenistä luovuttiin ja tilalle tuli priorisoidut varajäsenet, jotka kutsutaan kokouksiin sovitun listan mukaan. Koska aikaisemmin valittujen henkilökohtaisten varajäsenten kausia on vielä menossa, tänä vuonna ei valittu uusia varajäseniä. Uudella varajäsenjärjestelmällä saadaan varajäsenet paremmin mukaan hallituksen työskentelyyn.

Kevätliittokokouksen yhteydessä on perinteisesti jaettu ansiomerkkejä hallituksen entisille jäsenille. Tänä vuonna valitettavasti emme voineet kokoontua yhteen, joten juhlavaa tilaisuutta ansiomerkkien jakamiseen ei ollut. MAOL ry hallitus on myöntänyt kultaisen ansiomerkin lehvien kera Jouni Björkmanille ja hopeisen ansiomitalin Katri Halkalle. Kiitos Jouni ja Katri työstänne liiton toiminnassa!

Aloituskuva: Jorma Kärkkäinen

Kirjoittaja