Fotoniikan lippulaiva PREIN tukee aktiivisesti lasten ja nuorten tiedekasvatusta

Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaiva PREIN (Flagship for Photonics Research and Innovation) on yksi Suomen Akatemian rahoittamista osaamiskeskittymistä, jotka edustavat tieteenalojensa huippua ja yhteistyötä yli organisaatiorajojen. PREIN keskittyy valoon perustuviin teknologioihin ja niiden sovelluksiin. Tutkimuksen lisäksi yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja fotoniikan yleinen tunnetuksi tekeminen ovat lippulaivan tavoitteita. PREIN on määritellyt lapset ja nuoret yhdeksi keskeiseksi kohderyhmäkseen ja osallistuu aktiivisesti tiedekasvatustoimiin.

PREIN kokee tiedekasvatuksen erittäin tärkeäksi Suomen tekniikan ja luonnonteiden alojen tulevaisuuden kannalta. Monella tekniikan alalla on jo pulaa osaajista, ja tarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa suomalaisen osaamisen arvostuksen kasvaessa maailmanlaajuisesti. PREIN pyrkii innostamaan lapsia ja nuoria opiskelemaan luonnontieteiden ja tekniikan aloja, ja samalla tekemään fotoniikkaa tunnetuksi.

PREIN toimii tiedekasvatuksen edistäjänä usealla eri osa-alueella. Yliopistokaupungeissa toiminta näkyy LUMA-keskusten kanssa tapahtuvassa yhteistyössä esimerkiksi Shaking Up Tech, Millenium Youth Prize, SciFest ja StarT –tapahtumissa ja myös opetusalan messuilla kuten Educassa.

PREIN on yhdessä fotoniikayritysten suomalaisen katto-organisaation Photonics Finland:n kanssa aloittanut myös valo-opin Photonics Explorer Kit -opetuspakettiin liittyvän kampanjan kansainvälisenä valon päivänä 2020. Kampanjan tavoitteena on lahjoittaa valo-opin opetuspaketteja suomalaisiin kouluihin löytämällä sponsoreita esimerkiksi alan yrityksistä tai yksityishenkilöistä. Kampanjan edetessä kymmenet koulut ympäri Suomea ovat saaneet lahjoituksena Photonics Explorer Kit paketin. Kampanjan myötä onkin jo lahjoitettu lähes sata kokeelliseen ja osallistavaan valo-opinto opetukseen innostavaa pakettia.

Valoaiheiseen teemaan liittyy myös PREIN:n uusi keväällä 2021 alkanut Valon mahdollisuudet -tiedekilpailu, joka on suunnattu yläkoulu- ja lukioikäisille. Kilpailussa on erilaisia haasteita, joista ryhmä yhdessä vastuuopettajan kanssa valitsee yhden ratkaistavaksi. Yläaste- ja lukioryhmät kilpailevat eri sarjoissa, ja kilpailun palkintoina on kummassakin sarjassa 500 € ja 250 € rahapalkinnot. PREIN lahjoittaa jokaiselle osallistuvalle koululle Photonics Explorer Kit opetuspaketin. Kilpailuaika päättyy 30.4.2021 ja ilmoittautumisaika ryhmille päättyy 1.4.2021. Voittajat julistetaan Valon viikko –teemaviikon päätteeksi 14.5.2021.

Linkki Valon mahdollisuudet kilpailun sivulle: https://prein.fi/valon-mahdollisuudet-kilpailu-kouluille

Ilmoittaudu mukaan 1.4.2021 mennessä!

Lue myös: Photonics Explorer Kit: Valo-opin kokeellinen opetuspaketti yläkouluun, lukioon ja ammatilliseen koulutukseen, julkaistu Dimensiossa 14.5.2020, https://www.dimensiolehti.fi/photonics-explorer-kit-valo-opin-kokeellinen-opetuspaketti-ylakouluun-lukioon-ja-ammatilliseen-koulutukseen/

Kirjoittaja